Pvä 1: Me, myself and I

Tämän luulisi olevan helppo osio, kun parhaitenhan itse itsensä tuntee. Psykologiassa käytetyn Joharin ikkunan mukaan itse tuntee itsestään osan ja muut tuntevat osan, lisäksi osa jää kokonanna tiedostamatta itseltään sekä muilta. Saas nähdä paljastuuko elämän varrella koskaan se tiedostamaton minä. Omasta mielestäni olen erittäin tietoinen siitä millainen olen vaikka kaikki ei olekaan kauhean positiivista.

Elikkä, nimeni on Minna ja olen tällä hetkellä 26 vuotta, vajaan parin kuukauden päästä 27.  Opiskelen lähihoitajaksi toista vuotta. Synnyin Luvialla, mutta ollessani n.3-vuotias, muutimme lappiin, Kittilän kunnassa sijaitsevaan pieneen kylään nimeltä Alakylä. Siellä asuin ja kasvoin lapsuuteni ja nuoruuteni. Alakylässä kävin ala-asteen, Kittilässä yläasteen ja sen jälkeen menin Kittilän lukioon. Kuitenkaan sitä en suorittanut loppuun, vaan täyttäessäni 18 muutin Saloon ja aloin opiskella artesaaniksi, sisustustekstiili puolelle. Kuitenkaan sekään ei ollut minun juttuni vaikka käsitöitä tykkäsin tehdäkin, joten lopetin koulun käytyäni sitä n.1,5 vuotta. Silloin päätin että olen työelämässä niin kauan kunnes tiedän mitä haluan tehdä tulevaisuudessa ja mikä minusta tulee isona. Sen jälkeen olin Nokian tehtailla kokoamassa puhelimia n.1,5 vuotta. Sen jälkeen muutin sen aikaisen miehen kanssa Kangasalalle. Se oli itselleni elämääni eräänlainen käännekohta.

Ennen kun olin muuttanut Kangasalalle, minun ajatukseni ja toiveeni olivat hyvin epäselvät. Ei ollut kunnolla mitään mitä tavoitella ja tuntui kun ajelehtisi vaan elämän virrassa. Haave-ammatitkin vaihtuivat toiseen useasti.  Parisuhteet olivat lyhyt aikaisia ja railakas elämän meno oli silloin. Lukioon mennessä, minusta piti tulla juristi, mutta kun lukio meni penkin alle, ei sen jälkeen oikeastaan ollut toiveammattia. Kangasalalle muuttaessa minulle tarjottiin päiväkoti sijaisuuksia. Epäilin sitä suunnattomasti sillä siihen mennessä olin ajatellut että ainakaan en sosiaali- ja terveysalalle suuntaudu, ettei minusta ole siihen. Silloin ei ollut muutakaan työtä tarjolla joten päätin kokeilla. 2 vuotta tein sijaisuuksia Kangasalalla ja sinä aikana ajattelin, että kyllä vain, haluan tälle alalle, mutta en lastenpuolelle, se oli mielestäni liian ykstoikkoista. Aloin kiinnostua psykologiasta uudestaan (lukio aikana se oli paras aine ja mielenkiintoisin) ja hain Tampereelle lähihoitajaksi kahteen kertaan, mutta en päässyt. Saman aikaan asuessani sen aikaisen miesystävän kanssa parisuhteemme muuttui hankalaksi. Hän oli aina kireä ja tiuski minulle sekä kaikki mitä tein oli väärin, siltä minusta tuntui. Aloin itse palaamaan loppuun hänen kanssaan ja aloin viihtymään enemmän töissä ja koiran kanssa lenkillä kuin kotona. Silloin ajattelin että, kyllä hän vielä muuttuu ja luotin siihen, sillä keinoin päätin jatkaa parisuhdettamme. Asuessamme siellä tapasin koiran kanssa ulkoillessani erään loistavan ihmisen. Hän oli aina niin positiivinen ja iloinen että hänen seurassaan viihtyi hyvin. Hänen kanssaan ulkoilin paljon koiran kanssa, sillä hänellä oli myös koira. Hän myös piristi minua paljon ja auttoi jaksamaan. Lisäksi hän auttoi minua ymmärtämään, että sellainen parisuhde mikä minulla oli, niin ei ollut enää normaalia ja kaikenlaisten mutkien kautta jätin mieheni. Helppoa se ei ollut, paras vaihtoehto! Toisaalta halusin jäädä Kangasalalle, mutta totesin että parempi ottaa selvästi etäisyyttä asioihin. Muutin takasin Alakylään ja siellä asuin 2 kk, kun olin yrittänyt Oulusta saada asuntoa mutta en heti saanut. Viimein sain Oulusta asunnon ja muutin sinne.

Hain lähihoitajaksi Ouluunkin, mutta ei tärpännyt sielläkään. Siellä asuessa minulle oli vahvistunut että haluan ehdottomasti erikoistua mielenterveys- ja päihdepuolelle. Oulussa asuin vuoden verran ja elelin rentoa elämää, lähinnä se oli sellainen itseäni etsiskelevä elämän vaihe. Sinä aikana aloin seurustelemaan nykyisen mieheni kanssa ja muutin Loimaalle. Siitä kerronkin hieman enemmän tuossa myöhemmässä kohdassa.

Siinäpä oli tiivistetty tarina siitä mitä olen tehnyt ja mistä lähtenyt. Kaikkea en tosiaankaan jaksanut kirjoittaa sekä en nähnyt tarpeelliseksi tai halunnut kirjoittaa. Seuraavaksi kerronkin vähän luonteestani. Nykyään olen erittäin määrätietoinen ja tavoitteet on korkealla. Olen vaativa. Vaadin itseltäni ja muilta (heiltä, jotka jotenkin vaikuttavat omaan saavutukseeni tai elämääni) paljon. Erityisesti koulutöissä huomaan olevani vähän liiankin pikkutarkka ja vaadin ryhmäläisiltä myös suurta panostusta. Jos eivät asiat tapahdu kun tahdon niin teen sitten itse, vaikka se olisikin tarkoitettu jonkun muun tehtäväksi. Samoin olen huomannut parisuhteessa olevani sellainen nalkuttava (joskus) ja oletan asioita tapahtuvan, kuten haluan.

Kuitenkin vaikka itsessäni onkin tämä tarkka ja vaativa ihminen on ehkä suurin luonteen piirteeni pohdiskeleva ja mielikuvitus rikas ihminen. Voin uppoutua ajatuksiin ja miettiä omaa tai muiden elämänkatsomustaan tarkemmin, sekä rakentaen niistä omasta mielestäni järkeen käypiä teorioita. Mielikuvitus taas auttaa rentoutumaan ja sulkea pois epämiellyttävän ja todellisen maailman, Joskus on hauskaa tavallaan vaan elää siinä todellisuudessa mikä itsestään tuntuu mukavalta. Toki tiedostaen että se ei ole totta mutta jokaisella ihmisellä on oma tapansa arjen helpottamiseen.  

Olen myös erittäin eläinrakas ihminen ja mielelläni, jos vaan puitteet sallisi, hommaisin paljon eläimiä. Haluaisin auttaa niin paljon kodittomia eläimiä ja antaa kodin omasta asunnostani niille. Valitettavaa on vaan, että ensinnäkin, mieheni ei ole siitä yhtä mieltä kanssani ja toiseksi tila loppuu kesken. Tulevaisuudessa olisi hieno omistaa erittäin iso talo, johon mahtuisi paljon ihania eläimiä.

Taas mitä lapsiin tulee, en ole lapsirakas ihminen. En viihdy niiden kanssa tunnen itseni ahdistetuksi niiden kanssaan. On vaan niin inhottavaa, kun moni ei sitä vaan voi ymmärtää, että kaikki ei voi niistä pitää!! En sano että inhoan niitä mutta en vaan myöskään pidä niistä. Poikkeuksiakin on, mutta ne ovat erittäin harvassa. Se kun joku tulee sanomaan, että ”eikö olekkin tää meidän Eetu suloinen kun se tuossa leikkii tuolleen” niin itselle tulee sellainen olo, että taidan just olla lähdössä muualle. Ei vaan ole minun juttu!!     

Mitähän vielä kertoisin itsestäni?? Kuuntelen ihmisiä mielellään ja autan, jos on mahdollista, mutta lähinnä pyrin vaan kuuntelemaan. Se pelkästään auttaa monia. Lisäksi olen kiinnostunut psykologiasta ja kuunnellessani ihmisiä, saan itsellenikin siitä paljon, sillä opin ymmärtämään paljon enemmän erilaisia ihmisiä. Erityisen kiinnostunut olen mielenterveys ongelmista tai lähinnä niiden synnystä, miksi niin kävi, onko laukaisevaa tekijää vai tuleeko vaan ajan myötä?? Ja paljon muuta, nuo edellä mainitut kysymykset ovat lähinnä vaan peruskysymyksiä ja suuntaa antavia, olen kiinnostunut kuitenkin hieman laajemmasta tietämyksestä ja ymmärryksestä.

En tähän väliin nyt osaa muuta sanoa itsestäni, tiedän että paljon on jäänyt sanomatta. Elämä itseni kanssa ei ole aina niin yksinkertaista että sen pystyy sanoin kuvailemaan, tässä lähinnä niitä jota on helppo paperille kirjoittaa ja muuttaa sanoiksi.