Koulu kireyttä ja syksyn rauhaa

Syksy on saapunut ja pimeät syysillat ja aamut ovat palanneet. Nautin niistä suunnattomasti. Illalla on ihana laittaa kynttilöitä sisälle ja ulos. On myös ihana nähdä, kun etelässäkin on oikeasti ruska, mietin vain, että jos täällä on tällaista, niin minkälaista on pohjoisessa. Olen kuvaillut luontoa ja nautiskellut värien tuomasta ilosta ja pimeyden tuomasta rauhasta. Istun nyt junassa ja katson ikkunasta, en näe kuin oman peilikuvani kun ulkona on täysin pimeää.

Tämä hetki, kun kirjoitan tätä, on pitkästä aikaa ihanan kiireetön. Ensi viikolla alkaa syysloma ja tänään on koulussa kevyt päivä. Eilen illalla palautin opettajalle viimeisen työn ennen syysloman ja työharjoittelun alkamista. Yleensä olen junamatkoilla tehnyt koulutöitä, nyt joutui jo miettimään mitä sitä tekisikään. Meillä on ollut kyllä nämä viimeiset viikot vapaa-aika vähissä. On ollut kokeita ja kaiken näköisiä pohdinta ja oppimistehtäviä, että jossain vaiheessa tuntui että miten saan kaikki ajoissa valmiiksi. Onneksi nyt helpotti.

Kuvan yliopiston kyltti ei liity tähän, oli vaan hieno puu.

Olin syksyn alussa hyvin innoissani tästä koulusta mutta nyt ei tuntemukseni ole samat. Siitä olen kiitollinen että valmistun Tredusta. Olen kuullut että Loimaan koulun taso tiedetään lähialueiden työpaikoissa ja töihin pääsy ei ole niin yksinkertaista, toisesta koulusta tullut saa helpommin paikan. Mutta en silti ole tyytyväinen Tredunkaan toimintaan. En ymmärrä miksi täällä ei ole numerolla arvosteltavat kurssit. Lähes kaikki on suoritusmerkinnällä. Se ei paljoa motivoi tekemään loistavaa työtä, kun riittää vaan että pääsee läpi. Tästä huolimatta opiskelijoilta kyllä vapaa-aika viedään kokonaan pois, kun näitä suorituksella olevia töitä on monta putkeen ja osa päällekkäin ja niiden lisäksi kokeita. Harmittaa suunnattomasti se että näistä oppimistehtävistä ei paljoa itselle irti saa kun on kiire saada valmiiksi, jotta pääsee seuraavaa tekemään, työhön panostaminen jää vajaaksi.

Lisäksi kaikkien töiden rajaukset ovat niin yksitoikkoisia. Eräs opettajista on meiltä pyytänyt jo ainakin 3 työtä liittyen masennukseen ja oltava lähihoitajan näkökulmasta. Viimeisimmässä, jonka juuri eilen palautin, oli työn takana etsi aihe, josta saisi vielä jotain oppimisen kannalta hyödyllistä tietoa. Minun tympääntymiseni näkyi kyllä selvästi sen pohdinta osiossa. Tämä koulu ei paljoa pohjaa anna niille, jotka haluavat jatkokouluttautua, joita meidänkin luokasta löytyy useita.

Mietin vain että tällä alalla, mielenterveyspuolella, on paljon mitä pitäisi opetella tarkemmin, mutta ei, opetellaan masennus joka ikiseltä kantilta, kuitenkaan psykoottista masennusta ei voida käsitellä, kun siihen ei lähihoitaja paljoa pysty vaikuttamaan tai työskentelemään heidän kanssaan, tämä oli siis opettajan perustelu. Oikeastaan kaikki mielenkiintoisimmat jätetään kokonaan pois, kuten persoonallisuushäiriöiset, psykoottiset potilaat ja syvän trauman kohdanneet potilaat. Kuitenkin meidän työssäoppimispaikoissa on esimerkiksi persoonallisuushäiriöstä kärsiviäkin. Onpa hienoa kun heidän kohdaltaan ei mitään oikein tiedä, paitsi sen mitä itse olen opiskellut kotona.

Nyt kirjoitan koulupäivän jälkeen, jälleen junassa. On ihana helpotus kun loma alkoi. Suunnittelin lomani viettävän rennosti. Tänään pitkä sauna ilta, paljon kynttilöitä ja pari olutta, jälleen ykkösolutta, en halua silti humalaa ettei ensimmäinen lomapäivä mene krapulassa. Huomenna en aio tehdä yhtään mitään, maksimissaan tiskit, pyykit, pikainen imurointi ja tasot puhtaaksi. loput päivästä katselen televisiota ja kertyneitä tallenteita ja dokumentteja. sunnuntaina sitten voisi tehdä perusteellisemman siivouksen. Loppu loma onkin vielä arvoitus. Kotona olisi pari kirjaa odottamassa lukijaa, Tommy Helstenin Virtahepo olohuoneessa sekä Milton H. Ericksonin Lyhytterapian lähteillä, jospa niitä lukisi aikani kuluksi lomalla.

Tulipa koulun jälkeen käytyä Tampereella Hulluilla päivillä. Huh huh mitä touhua! Ihmiset käyttäytyvät kun mitkäkin villiintyneet eläimet. En kyllä siellä kauaa viihtynyt, eikä mitään kyllä jäänyt käteenkään siltä kun oli hiukan liian täyttä ja tuupittiin ja tönittiin, hulluksihan siellä olisi pidemmän päälle tullut. Olihan se silti ihan hauska käydä siellä kun ei ollut mihinkään kiire ja katsella ihmisten käytöstä. Hauska oli myös huomata että siellä ei ollut vain nuoria tai keski-ikäisiä ihmisiä vaan lapsia ja oikeasti jopa vanhuksia jotka käytti rollaattoria. Tuollainen alennusmyynti merkki tuotteista tuo kaiken ikäiset yhteen ja ihmiset toimivat samalla tavalla. Se oli mielenkiintoista.

Nyt hyvillä mielin loman viettoon, toivotellen kaikille hyvää syksyä!!