perjantai 11. lokakuuta 2013

Tasa-arvoa myös meille

Käytiin mielenkiintoinen keskustelu kaverini kanssa vähän aikaa sitten. Käytiin koulun jälkeen kahvilla Wayne’s coffee kahvilassa. Ensinnäkin paikka oli viihtyisä lukuun ottamatta meteliä joka tuli kahvi koneesta sekä vanilija latte ja devil cake oli ihan mahtavia. Juteltiin kaverini kanssa mm. tasa-arvosta. Molemmat olimme huomanneet, että naisilta heti kun he täyttävät 20 ja ovat parisuhteessa, aletaan kyseleen että ”koskas lapsia hommaatte?”. Mutta kaverin kertoi tutustaan, joka on noin 40 vuotias, sinkku, lapseton ja loistavan uran saanut mies, niin häntä kehutaan vaan hyvästä saavutuksesta, eikä edes odoteta perheen perustamista. Miksi? Kysyn vaan.

Luin myös jokin aika sitten jostain kanadalaistutkimuksesta (en tiedä kuinka paljon yhtäläisyyttä Suomeen, mutta veikkaan että aika paljonkin) että työpaikoilla arvostetaan vähemmän naisia jos heillä ei ole lapsia, verrattuna naisiin jolla on lapsia. Epäarvostus tulee kuitenkin tasavertaisten työntekijöiden keskuudesta. Mutta silti, tämä on niin väärin! Mahtaisiko olla syynä se, että työntekijät, jolla on lapsia, ovat kateellisia siitä, että niillä jolla ei ole lapsia, voivat töiden jälkeen tehdä juuri sitä mitä haluavat, ei rajoitteita tai velvoitteita lasten suhteen. Toiseksi lapsettomilla ei myöskään ole esteitä opiskella lisää ja vaihtaa vaikka alaa tai tavoitella parempia paikkoja. Tähän varmaan moni äiti voi sanoa että ”kyllä mekin voimme.” Toki, mutta kuinka helppoa se on niille, jotka eivät ole rajoitettuja muuhun. Toki voisi syy olla siinäkin että lapseton työntekijä voi herkemmin valittaa työkavereiden lusmuilusta, kun istuvat kahvilla kertomassa noloja ja heidän mielestään niiiiin hauskoja juttuja muksuistaan. Joka normaalin, lapsettoman ihmisen korvaan kuulosta lapsen tasolla olevan aikuisen jutulta.  

Itse olen yrittänyt tehdä selväksi, että en tule hommaamaan lapsia, vaan haluan keskittyy opiskeluun, työhön ja tulevaisuudessa tutkimuksiin . Tietenkin minun erilaiseen perheeseeni, johon kuuluu mieheni ja lemmikkimme.  Minulla on ihana mies joka ymmärtää minua hyvin ja tukee minua, ei estä minua millään tavalla. Se on yksi syy, monien joukossa, miksi rakastan miestäni. Minut kasvatettiin hyvässä ja rakastavassa perheessä, jossa tasa-arvo oli tärkeä. Lapsuuden perheeni onkin upea ja rakastan heitä. Muistellessani lapsuutta, en muista että vanhempani olisivat arvostelleet toisia ihmisiä heidän aatteiden, kantansa tai perheellisyyden takia, eivät koskaan. Joka auttoi meitä lapsia oppimaan tasa-arvon kunnioituksen ja samalla kasvatti meidät valitsemaan itselleen sopivan tien elää. 


Tästä huolimatta saan kuulla läheisiltä siitä että arvoni on väärät tai loukkaantuvat siitä että keskityn enemmän opiskeluun ja lemmikkeihin enemmän kun tiedusteleen kuulumisia. Nykyään vaan on niin että ilman koulutusta et pärjää ja jos tavoitteesi on päästä ammattikorkeaan tai yliopistoon, on sinun opiskeltava toisen asteentutkinto hyvin ja riippuen vielä mitä tavoittelee, joutuu myös opiskelemaan itsenäisestikin. Tässä tullaan siihen että jos tavoittelee hyvää uraa, niin arvosi on kummalliset ja vääränlaiset. Tämä ei ole sitä tasa-arvoa.   

Tämän olen kirjoittanut aika kauan sitten, mutta jäänyt tuonne koneen syövereihin. Meinasin joskus että jatkan, mutta minusta tuntuu että  tämä on ihan hyvä lopettaa tähän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti