Tämän hetken ajatuksia

Useamman päivän ajan olen ajatellut että haluaisin kirjoittaa blogiani pitkästä aikaa, mutta ei ole jaksanut ja ei oikeastaan ole ollut tiettyä aihettakaan. Nyt päätin kirjoittaa kuitenkin tästä hetkestä ja ajatuksistani mitä on pyörinyt päässäni ja mitä minulle kuuluu nyt. Useita ajatuksia on ollut mielessä mutta ei kuitenkaan mitään suurta, josta voisi kirjoittaa enemmänkin. Joten päätin kirjoittaa usean lyhyen.

Raskas työ/koulu putki melkein takana. Huomenna vielä aamuvuoro ja sitten töiden osalta pienen tauon ajattelin pitää, viimeisin vapaapäivä on ollut 6.1. ja seuraava on 26.1. Tässä välissä ei ole ollut yhtään kokonaista päivää vapaata. Jos ei ole ollut koulua, niin on ollut töitä ja taas toisinpäin ja osa päivistä on ollut että ensin koulua ja siitä suoraan töihin, eli 13 tunnin päiviä yhteensä osa. Tämän vuoksi ei oikein ole jaksanut kirjoittaa, myös moni muu asia on jäänyt rästiin. En voi tästä syyttää kuin itseäni sillä itse saan valita tulenko töihin vai en. Nimittäin töistä soitetaan aina kun tarvetta on ja itse katson, että pääsenkö töihin ja haluanko kyseistä tehdä vuoroa. Teen sijaisuuksia vanhainkodilla/palveluasunnoilla. Opiskelijalla ei kuitenkaan ole ylimääräistä rahaa niin on tehtävä töitä jotta pärjää. Pikku hiljaa alkaa tuntuu väsyttävältä, mutta onni tässä on se, että saapahan rahaa ja ensi viikolla ei ole kuin vain koulua, ei töitä.

Ensimmäisen työ- ja kouluviikon jälkeen ajattelin että en millään jaksa tätä putkea sillä ensimmäiset 8 päivää olivat pitkiä, sillä niistä 4 olivat 13 tunnin päiviä ja loput 8 tunnin. Mutta asia muuttui. Aina kun olen saunassa, mietin ja rentoudun, samalla yleensä siellä saan parhaimmat ideat ja oivallukset. Ensimmäisen viikon jälkeen menin saunaan ja tällä kertaa hoksasin, ettei tämä olekaan ollenkaan huono juttu. Sillä tulevaisuudessa, minun pitää nimenomaan kestää henkinen rasitus, sillä jos mielenterveyspuolelle menen ja myöhemmin psykologiksi, niin sitähän se työ on lähinnä. Tämä oli pieni muotoinen koe itselleni että kuinka hyvin jaksan henkistä väsymystä ja samalla on pystyttävä toimimaan oikein ja ajateltava selkeästi sekä oltava varautunut yllättäviin tilanteisiin. Tämä ei vastaa sitä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta minulle tämä tuntui lähinnä rohkaisevalta ja olen pärjännyt hyvin, pää kylmänä.

Tämän luku vuoden aikana olen saanut uuden ystävän, Marjo. Minulle ystävä on paljon enemmän kuin kaveri. Hänelle kuuluu suuri kiitos että olen saanut tutustua häneen. Hän on luokkakaverini ja ensimmäisenä lukuvuotena ei paljoa oltu tekemisissä, enkä oikein tuntenut häntä. Nykyään soitellaan päivittäin, useasti useamman kerran vaikka nähdäänkin koulussa, vietetään vapaa-aikaa yhdessä silloin tällöin ja vietetään tyttöjen iltoja. Hän on ihana kun voin soittaa hänelle koska vain ja hän minulle. Jos hän tai minä emme heti pysty juttelemaan niin soitetaan heti kun mahdollista. Hän on sanonut että hänellä on aina aikaa ystäville, joskus kaikilla meillä on hetkiä jolloin ei heti ehdi puhumaan mutta voin aina luottaa siihen että pian hän soittaa kun ehtii.. Voimme toisillemme puhua ihan mistä vaan. Hän on ollutkin minulle loistava tukipylväs ja luotettava ystävä. Luonteeltamme ja ajatuksiltamme olemme osittain samanlaisia mutta on meillä erovaisuuksiakin jonkin verran, mutta ei me kinastelle eri mielipiteistä vaan jutellaan asiallisesti ja molemmat voi pitää oman mielipiteensä. Hän on ihana!

(seuraava osio ei ole kenellekään henkilökohtaisesti, vaan yleisesti ja minun oma mielipiteeni ja näkökulmani, ei miellytä kaikkia, mutta sanon sillä tämä on minun blogini ja kirjoitan sen omasta näkökulmasta)  

Tällä hetkellä minusta tuntuu että kaikilla on lapsia tai ainakin tulossa. Sillä lapsuuden ystäväni juuri sai lapsen ja viimeinenkin siskoistani juuri odottaa ja facebookissa jatkuvasti tulee viestiä että lapsi synty ja se painaa sitä ja hän näyttää siltä, hän otti ensimmäiset askeleet, sai ensimmäisen hampaan, nyt lapsi on kipeä jne. Toinen on kun lasten kuvia on edestä, takaa, sivulta, nauraen, leikkien, seisoen, istuen, nukkuen, hereillä jne. Voi taivas! Eikö elämässä enää ole mitään muuta?? Joskus niin raivostuttaa kun avaa facebookin niin ensimmäisenä jonkun muksun kuva tai kymmenen seinäkirjoitusta mitä lapsensa on nyt tehnyt.

Hohhoijaa. Olen erilainen, joka ei tunne lapsia kohtaan kauheasti sympatiaa. Moni sanoo että ”oi, onpa söpö kuva” itse ajattelen että ”mitä nuo ihmiset tuossa näkee? Lapsi joka kohta kuvan jälkeen puklaa päällesi tai vanhemmat (todennäköisemmin äiti) saa vaihtaa haisevan vaipan, yök.” Olen ihmetellyt ihmisten kommentteja, kun nuorempana sanoin, että en halua lapsia itselleni, kaikki sanoivat ”se on normaalia ja kuuluu tuohon ikään” mutta nykyään kun sanon samoin ihmiset sanovat ”mitä? miksi? Et voi ajatella noin, etkö ajattele ollenkaan miestäsi, jos hän vaikka haluaisikin, olet itsekäs.” Miksi, kysyn vaan miksi minun pitäisi olla samanlainen kuin valta osa väestö? Miksi en saa olla eri mieltä, sanoa omaa mielipidettäni, ilman että siitä tulee muille ongelma? En ymmärrä, sillä kaikki muut saavat selittää omista lapsistaan ummet ja lammet välittämättä mitä minä ajattelen, mutta jos sanon vastaväitteen, niin kyllä sitten huomautetaan ja syytetään ajattelemattomuudesta. Onneksi minulla on ainakin pari hyvää ystävää joiden kanssa voin jutella täysin avoimesti asioista ilman että he syyttävät minua. Niihin kuuluu lapsuuden ystäväni, Marjo ja mieheni.

Asiasta täysin toisaalle. Tällä hetkellä keskityn, opiskeluuni ja hakuuni Tampereelle, jossa pääsisin opiskelemaan sitä mitä olen odottanut lähihoitaja opinnoissa. Eli suunnitelmissa on hakea Tampereelle kolmanneksi vuodeksi eli ensi syksyksi, jotta pääsisin erikoistumaan mielenterveys- ja päihdetyöhön. Pääsisi lähemmäs unelmia.

Lisäksi olen toivonut että olisin parempi kirjoittaan ja keksimään aiheita. Sillä olen innostunut kirjoittamisesta, mutta en ole siinä kovin hyvä. Ehkä minä opin tässä pikku hiljaa. Haluaisin kirjoittaa enemmän asioista joita itse ajattelen ja mielipiteitäni. Tämä blogin kirjoitus harrastus on hyvä, sillä minulla on oikeus sanoa juuri niin kuin ajattelen, vaikka kaikki siitä ei pitäisikään.