Toiveena luottamus

Nautin tästä hetkestä, viltti harteilla kirjotellen, kissa sylissä, viinilasillista nautiskellen ja ympärillä hiljaisuus. Viikonloppuni meni 8 vuotiaan tytön kanssa kattellen lasten leffoja ja pelaillessa laitapelejä ja ja kottipelejä, lisäksi jokaisen tekemisen jälkeen kuului kysymys "mitä seuraavaksi tehään tai mitä minä voisin tehä seuraavaksi." Jopa ruuanlaittokin meni samalla kortti pelatessa. Ainoita hetkiä kun oli omaa aikaa, oli silloin kun annoin tytön pelailla tietokoneella tai wii:llä, nekin hetket meni sitten siivoillessa pääosin. 

Olen tottunut rutiineihini ja olemaan koneella paljon sekä touhuamaan omia juttujani, hänen ollessa kylässä meillä, en ole lähes ollenkaan koneella, ainoastaan aamuisin kun hän vielä nukkuu. On mielestäni jännää kuinka sitä itse käyttäytyy ja oppii huomioimaan lapsen vaikka ei ikinä niiden kanssa ole tottunut elämään pitkiä aikoja. En yleensä laita edes joka päivä lämmintä ruokaa, mutta hänen vuokseen kyl on laitettava. Lisäksi aina on keksittävä jotain tekemistä. Kuinka helposti tekisi mieli sanoa että mene koneelle ja saat olla niin kauan kun haluat, mutta ei, niin en sano sillä se ei ole lapsen etujen mukaista ja oppisi väärin. Vaikka annankin hänen olla jonkin aikaa koneella tai pelata wii:tä (wii:tä annan helpommin pelata kun siinä kuiten on edes jonkin verran liikkumista, kun tiän vielä että tää tyttö tykkää pelata sellaisii missä joutuu liikkuu reilusti) en mielestäni anna liikaa, vaikka omat hommani oisikin kesken. Tyttö on hyvin avulias ja kiltti

Tyttö on miesystäväni kummityttö ja jos niinkin vaikeata aikaa elänyt tyttö, jo tuohon ikään mennessä, jaksaa silti olla noin positiivinen, kiltti ja ymmärtäväinen, ei voi muuta kun ihailla (tytön tarina ja kokemukset ei kuulu minun kerrottavaksi, sen vuoksi en siitä tarkemmin kerrokkaan). Mielellämme haluamme olla tytön ja hänen isän tukena, hän onkin meille aina tervetullut. Haettiin me sijaisperheeksi tälle tytölle kun tilanne sellainen mitä oli, mutta saatu sillä oltiin oltu liian vähän aikaa yhessä miesystävän kanssa. Onneksi tyttö pääsi kuitenkin hyvään paikkaan, isänsä luo.

Itselläni tai miesystävälläni ei ole lapsia, eikä kummallakaan ole halua niitä hankkiakkaan. Koskaan ei saa sanoa "ei koskaan," mutta ainakaan vielä ei ja todennäköisesti myöhemmin voi olla niin, että ei kummallakaan ole aikaa kasvattaa lasta ihan syntymästä asti. Lisäksi molemmat on sen verran mukavuuden halusia että vaaditaan se oma aika ja rauha eikä liikaa sidoksia jäämään paikalleen.

Tässä vaiheessa varmaan moni lukija miettii, miksi sitten haettin sijaisperheeksi kyseiselle tytölle kun kerta ei ole halua hankkia lapsia ja ei haluata sitoutua lapseen. Se onkin jännä juttu, sillä tämän tytön kohalla molemmat olimme valmiita muuttamaan tapoja ja tekemään kaikkemme, jotta tytöllä oisi hyvät oltavat. Tämä tyttö on sen ansainnut. Mietimme mitä pitää huomioida ja miten elämä muuttuisi, kuinka saataisiin molemmat kuitenkin ne tavoitteet mitä on ja millaisia kompromisseja joutuu tekeen ja paljon muuta. Oltiin hieman pettyneitä kun hän ei päässykkään meille muuttaan, mutta ollaan tyytyväisiä että hän kuitenkin on saanut hyvän paikan, mikä oisikaan parempi kuin omat vanhemmat, jossa lapsesta pidetään huolta ja ajatelleen hänen parasta?      

Mietin kuitenkin että kuinkahan vaikae aika häneen vaikuttaa murroiässä? Veikkaukseni on että aika moinen kädenvääntö on itsensä kanssa, kuka minä olen, kuka minusta välittää, keneen voin luottaa, millaiseksi haluan tulla ja mitkä ovat tulevaisuuden näkymät?? Tässä tilanteessa halutaan auttaa tytön isää niin paljon kun voidaan ja toiveiden täyttymys tytön kohalla on se että jos hän joskus tulee ovellemme niin että kysyy "saako hän tulla meille hetkeksi tai seuraavaksi yöksi kun ei tiedä mitä pitäisi tehdä ja mihin mennä?" ...eli luottamus. Tämä tyttö on kerran aikaisemmin tullut oven taaksemme, unilelu kainalossa, yöpyjama päällä ja kysyy "missä äiti on?" Voi veljet kuinka vihainen olin kyseiselle äidille. Tyttö sai tietenkin olla meillä, makoili sohvalla, unilelukainalossa,  niin kauan kunnes äiti tuli. Yleensä en ole pitkävihanen, mutta silloin olin, en tietenkään lapselle vaan hänen äidille.