Näin aamutuimaan pohdiskelin, että mistä johtuu kun ensimmäisenä kun nousen ylös niin päässäni soi kappale, jota en melkein kymmeneen vuoteen ole kuullu? Muinakin aamuina mitä kummallisemmat biisit soi päässäni.
Oma ajatus ja pohdintani on se että kun yöllä nukkuu ja mieli on rentoutunut ja vapaa, ajatukset joita on miettinyt lähiaikoina tulevat alitajuntaisesti nukkuessa uneen, vaikkei sitä muistaisikaan ja jostain mielen syövereistä siihen sopiva kappale tai lausahdus nousee taas muistiin ja herätessä muistaa vaan sen vaikkei unta muistaisikaan.
Suurin mietittyksen aiheeni onkin että miksi juuri tämä kappale 'Pienen pojan haaveet' sillä kappaleessa sanotaan että 'pojan pienen haavet ei ne toteutuneetkaan'. Itselläni on tavoittet ja haave korkealla, mutta olen hyvin suunnitellu miten saavutan sen ja se on mahdollista hyvinkin mutta vaatii suunnattomasti työtä, muttta motivaati sen toteuttamiseen hyvä. Tämän hetkisissä opinnoissa, jokaisen ammattiaineen numeron tavoite on 3 ja hyvin olen tähän mennessä onnistunut, ja nyt jo varaudun koulutöissäni siihen, että mun on jatko-opinnoissa pystyttävä laajemmin kirjoittamaan, pohtimaan ja perustellen asiota, ettei sen vuoksi tule kauhea paniikki ja tunne mahdottomasta onnistumisesta, jonka vuoksi myös kirjoitan paljon enenmmän mitä vaaditaan. Tavoitteeni on lukea itseni psykologiksi. Olen hyvin varautunut siihen että enismmäisellä yrittämällä sinne en todennäköisesti pääse mutta varasuunnitelma on tehdä sen aikaa, kunnes kouluun pääsen, töitä mielenterveys- ja päihdetyössä, joka auttaa ja antaa pohjaa psykologiopinnoille, ja erityisesti mielenterveysasiakkaiden kanssa.
Toisaalta mietin myös sitä, että vaikka uskoni itseeni on vahva ja kaikki merkit viittaisi siihen että onnistuisin, voin alitajuntaisesti varautua epäonnistumiseen, sillä ennen näitä lähihoitaja opintoja, en kauheen paljoa onnistunut tai jaksanut panostaa tekemiseeni. Ennen olin epävarma ja uskoni itseeni oli huono. Ikuisesti mieleen jäi yläasteen opinto-ohjaaja joka sanoi että "sinun ei lukioon kannata mennä sillä et sielä pärjää." Suuri kiitos kuitenkin vanhemmilleni, jotka jakso tukea ja uskoa minuun, lisäksi äitini raivostui sille opinto-ohjaajalle näistä sanoista ja kannusti minua jatkamaan silti. Tämä lisäsi halua näyttää sille opinto-ohjaajalle ja menin lukioon, mutta valitettavasti jouduin vuoden päästä toteamaan että en pysty tähän. Minulle todettiin lukihäiriö joka vaikutti juuri kieliin, äidinkieleen ja tekstin ymmärtämiseen. Se oli paikka jolloin tunsin suurta epäonnistumista ja ettei musta koskaan tule mitään enkä voi näyttää tälle opinto-ohjaajalle että hän oli väärässä, kun en pystynyt lukeen lukiota läpi.
Kuitenkin lukion opinto-ohjaaja oli toista maata ja halusi autaa mua löytämään minulle sopivan tien mitä kulkea ja mistä olin kiinnostunut. Tämän johdosta muutin Saloon ja lähin opiskelemaan artesaaniksi, sillä tukkäsin tehdä käsitöitä ja suunnitella sisustustekstiileitä, ajattelin että mä haluan vielä jatkokouluttautua sisustussuunnittelijaksi. Olin hyvin innostunut koulusta ja tulevaisuus näytti taas valoisalta. Kunnes eräälllä tunnilla opettaja sanoi että n. 75% tältä alalta valmistujat tulevat olemaan yrittäjiä, sillä suuria yrityksi jotka palkkaisivat artesaanin on suomessa vähän ja 5% pääsee alan töihin toisen alaisuuteen, ja loput vaihtavat alaa kun töitä ei ole. Tämä sai mut taas tunteen epäonnistumista siää minulla ei ole yrittäjän luonnetta, en halua omaa yritystä. Vaihteeksi tämän jälkeen, päätin että mun on keksittävä uusi suunta.
Tämän jäkeen päätin että teen töitä mistä ikinä saankin, jotta keksisin mitä alan tekeen oikeasti ja missä minä pärjäisin. Aluksi olin Nokian tehtailla 1,5 vuotta ja sitten muutin toiselle paikkakunnalle, siitä tuli uusikäänne elämääni. Puolituttu sanoi että hän voisi laittaa minut sijaisrekisteriin ja voisin tehdä sijaisuuksia päiväkodeissa. Ensin ajattelin että ei missään ninmessä musta ole hoitamaan lapsia, sillä en niin lapsirakas ole, saatika sitten vielä lähihoitajaksi, ei ole mun juttu ollenkaan, mutta suostuin silti kun jotain työtä piti tehdä. Tein sijaisuuksi 2 vuotta ja sinä aikana mulle vahvistui että haluan lähihoitajaksi, mutta en lasten hoitajaksi. 4 kertaa hain lähihoitaja koulutukseen Tampereelle ja Ouluun, niihin en päässyt, sillä aina kysyttiin "miksi olet jättänyt 2 kouluu jo kesken, miten he voivat luottaa että kävisin kolmannen edes loppuun?". Sitten tapasin nykyisen miesystäväni (tunsin hänet ennestään mutta se on toinen tarina sitten) ja hän asui Loimaalla, jonkin aikaa elettiin kauosuhteessa kunnes itekkin muutin Loimaalle. Hain lähihoitajaksi Loimaalle ja pääsin opiskelemaan. Nyt opiskelen täällä Loimaalla lähihitajaksi ja ennen kouluun pääsyä mulla oli selvä visio että suuntaan mielenterveys- ja päihdepuolelle.
Tämä kaikki vahvisti itsetuntoa ja nyt koulussa ollessa olen huomannu kuinka nautin näistä opinnoista ja tunnen että mä pärjään, haluan oppia vaan lisää, tämä tuntuu minulle oikealta. Vieläkin minulla on mielessäni että se opinto-ohjaaja joka heikensi itsetuntoani saa vielä nähdä että mä pystyn parempaankin kuin lukion käynti. Olen saanut itseluottamuksen ja -arvostuken takasin ja nyt haluan hyödyntää sitä ja teen tavoitteeni eteen kaikkeni, en anna enään minkään latistaa minua ja suurella motivaatiolla menen eteenpäin.
Tämä kaikki lähti yhdestä kappaleesta, joka soi päässäni aamu kuudelta, mielenkiintoista. Itse asiassa vastasin tässä myös omaan suureen kysymykseeni, tämä kappale soi päässäni kun lukiosta lähdin. Samalla halusin kertoa muillekkin että ei kaikki mene niin kuin halutaan, yläasteella ja lukiossa ollessa haaveeni oli tulla juristiksi. Elämä opettaa. Mitään ei saa ilmaiseksi, se vaatii työtä ja aikaa. Mutta jos on usko itseensä, pärjää ja onnistuu, vaikka näyttäis että kaikki menee pieleen, voi löytää vielä paremman tien. "Elämä on ruusuilla tanssimista, sillä ruusussa on myös piikkejäkin." Kun kaikki sanoo että "älä anna muiden vaikkuttaa tekemiseesi tai uskoon itsessäsi", se on totta, mutta hyvin tiedän ettei se ole helppoa, enkä sitä itsekkään noudattanut, mutta samalla se epäluottamus kantoi minut tähän tilanteeseen, se myös lopulta vahvisti minua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti